Turun yliopiston etnologian professuuriin kohdistuvat säästötoimet tulee perua! (edit 17.1.2023)

Comments

#622

Mitä laajemmin ja syvemmin tutkimusta ylipäätään, sitä arvokkaampaa.
Harkitsematon säästötoimi, oletan, lakkauttaa etnologian professuuri.

Päivi Hjerppe (Turku, 2023-01-16)

#623

Mielestäni kaikki eri kulttuurien ymmärtämiseen ja vuorovaikutukseen tähtäävät toimet ovat nimenomaan se keino, jolla ihmiskunta voi saavuttaa keskinäistä kunnioitusta ja hyväksyntää huolimatta kaikesta erilaisuudestaan. Jokainen yksilö on kasvanut sisälle omaan kulttuuripiiriinsä ja tarvitsee siksi laajempaa ymmärrystä erilaisuudesta. Tästä on hyvänä esimerkkinä juurikin tuo käynnissä oleva Ukrainan sota, jossa hyökkääjä eli Venäjä ja venäläiset tarvitsisi/tarvitsisivat parempia ymmärryksen välineitä eli suvaitsevaisuutta muita kulttuureja kohtaan. Emme voi jäädä diktatuurien vangeiksi ihmiskuntana. Meidän on yksilöinä uskallettava vaikuttaa muutokseen niin, että emme pelkää emmekä halua alistaa tai valloittaa eri tavalla ajattelevia kansakuntia. On todella surullista, että nyt esimerkiksi Venäjä haluaa valloittaa oman kulttuuripiirinsä osaksi suvereeneja valtioita.

Pekka Aalto (Pori, 2023-01-16)

#630

Etnologia on ollut erittäin tärkeä oppiaine koko pitkällä ja monipuolisella urallani ja on edelleen kulttuurialan yrittäjänä. Sen tutkimus ja sitä kautta monenlaisten ilmiöiden ymmärrys on myös tänä päivänä erittäin hyödyllistä ja tärkeää esimerkiksi matkailuyrittäjyydessä. Museoiden kasvava suosio on merkinnyt hajanaistuvassa suomalaisessa yhteiskunnassa yhteisen historian löytämistä ja sitä kautta myös oman identiteetin rakentamista. Yhteisyys on hyvinvoinnin edellytys ja hyvinvoinnista huolehtiminen on kansantalouden kannalta paras mahdollinen sijoitus.

Merja Isotalo (Forssa, 2023-01-16)

#660

I min position som docent och fil dr i etnologi upprörs jag över hur de humanistiska ämnena hotas i de Nordiska länderna samtidigt som de behövs som mest. Kunskap om folklig kultur, om människor som kulturvarelser och om samhällsutveckling i Norden ur etnologiska perspektiv är otroligt viktigt i en för många svårgreppbar värld. Vi behöver mer resurser till högre utbildning och forskning inom kulturvetenskapen, inte mindre. Låt inte detta ske!

Linda Berg (Umeå , 2023-01-16)

#669

Etnologian professuurin lakkauttaminen olisi valtava isku suomalaisen akateemisen sivistyksen ylläpitämiselle ja katoavan perinnetietomme säilömiselle. Etnologit nurkkaan sysäämällä edesautamme ainostaan kulttuurihistoriamme ja kansanperinteidemme hiljaista katoamista. Sivistyksellinen tappio ei kuitenkaan kohdistuisi pelkästään em. osa-alueisiin. Etnologian tieteenala kattaa valtavan kirjon erilaista poikkitieteellistä tutkimusta, joka tuottaa tuloksia, joilla on rajattomasti erilaisia sovelluksia ja joista hyötyvät useat eri tieteenalat, kuten sosiaali- ja yhteiskuntatieteet. Tämän tutkimuksellisen suuntauksen kuristaminen olisi äärimmäisen lyhytnäköistä ja aiheuttaisi vahinkoa akateemisella kentällä hyvinkin laajasti, etenkin pidemmällä aikavälillä.

Juho Nuutinen (Kaarina, 2023-01-16)

#677

We need humanism

Tuija Hautala-Hirvioja (Rovaniemi, 2023-01-16)

#703

Support for collagues ethnologists in Finland

Tomislav Oroz (Zadar, 2023-01-16)

#750

Tämä on tärkeä koulutus yhteiskunnassamme

Teemu Salminen (Turku, 2023-01-16)

#756

I am a museum professional and have worked with a lot of ethnologists. I have also worked in the archives of culture research at Turku university and our boss was well, an ethnologist (retired). Ethnology is too important to not have a professor at Turku university! Stop this madness!

Kristian Mäenpää (Turku, 2023-01-16)

#774

Etnologia ollut itsellenikin tärkeä (sivuaineena) Turun yliopistossa opiskellessani; olen ehdottomasti oppiaineen professuurin säilyttämisen puolesta, adressissa mainitut perustelut on helppo allekirjoittaa!

Nora Kivisalo (Turku, 2023-01-16)

#777

Turku University and the Department of Ethnology is known in European and global scholarly environment as an excellent partner, they demonstrate their innovative results. I hope that the University of Turku will continue the programs and Chair in Ethnology.

Mare Kõiva (TArtu, 2023-01-16)

#785

Suomen yliopisto-opetuksen taso on jatkuvasti heikentynyt ja heikentyy yhä. Suomen kasvavan monikansallisuuden vuoksi sellaisten aiheiden, kuten etnologian opetus on elintärkeää.

Kulmala Toni (HELSINKI, 2023-01-16)

#790

Helena Ruotsala's and her colleagues' work in the department are of exceptional quality having had a long-term beneficial effect for Estonian ethnologists, anthropologists and folklorists. I very much hope that the professorship of European Ethnology in Turu will not be abolished, as this would weaken knowledge creation in the discipline not only in Finland but also in the entire Baltic and Nordic area.

Laur Vallikivi (Tartu, 2023-01-16)